Uutta keramiikkaa kotona

Aikuistuin.

Olen kauan harkinnut asiaa ja nyt sen tein. Aloitin astiaston keräämisen. Hups hei ja pois lensi kaikki teini-iällä hankitut lautaset ja kipot. Pareja ei juuri lainkaan ja suurin osa kirpputoreilta, eikä niissä mitään vikaa sinänsä ollut, mutta tuli vain sellainen olo että joko minä olen riittävän aikuinen, kerätäkseni tusinan verran samanlaisia astioita. Ja päätin että olen.

Kivi kulho, Kallio valkoinen ja harmaa lautanen

Asia oli hyvin helppo. Tai niin ainakin luulin. Olen työskennellyt useamman vuoden pätkittäin Pentikillä ja heidän tekemiä astioita olen harkinnut useampaan otteeseen. Vanhat sarjat kun poistui ja alkoi tulemaan uusia tilalle, toistaiseksi ei muutamassa vuodessa tullut vielä mitään sellaista mikä olisi kiinnittänyt minun huomiota.
Muutama vuosi sitten Pentikille lanseerattiin kaksi todella kivaa, ja hieman erilaista sarjaa; Kivi ja Kallio. Kummatkin sarjoista ovat itse Anu Pentikin suunnittelemat, ja ihmekös tuo, koska niissä on selkeästi erottuva ja taiteellinen muotokieli. Lautaset eivät ole ihan pyöreitä, eikä myöskään kulhojen reunat ole aivan suorat. Sarjoissa selkeästi huokuu Anun taiteellisuus ja kosketus keramiikkaan. Tykkään kummastakin sarjasta todella paljon! Ja plussaahan Pentikin keramiikassa on, että se tehdään kaikki Suomessa, Posiolla. Joten mikä on parempaa kotona kuin suomalainen keramiikka!

Itse päätin lähteä yhdistämään siis näitä kumpaakin. Aluksi oli ajatellut pelkkää Kivi –sarjaa, mutta pelkäsin että vuoden päästä pelkkä tumma astiasto saattaisi häiritä minua, joten tummanharmaan Kivi –sarjan lisäksi, nappasin Kallio –sarjasta valkoisen ja vaaleanharmaan!  Kalliossa olisi vielä vaaleanpunainen, mutta jätin sen tällä kertaa omasta astiastostani pois ja pidättäydyn näissä ”harmonisissa” sävyissä.
Tuotteet toimivat hyvin keskenään, koska niissä on sama muotokieli, sekä mielestäni on ihana yhdistellä hieman erisävyjä, ettei käy liian tylsäksi!
Mukeja en tällä kertaa ota näistä sarjoista, vaan pidättäydyn vain lautasissa ja kulhoissa. Toistaiseksi löysin Habitare –messuilta ihanat Annon mukit, jotka mielestäni sopivat näihin värimaailmoihin hyvin!

Annon muki

Onko sulla jotain astiasarjaa jota keräät, vai saako olla mitä vain! Kommentoi ja kerro mitä mieltä oot Pentikin Kallio- ja Kivi -sarjan yhdistelmästä! Vinkkejä myös erilaiseille mukeille otetaan vastaan!

Löysin myös muutaman kivan esineen Habitare -messuilta, ja omaa mielipidettä Habitaresta kerron teille myöhemmin!

 

 

Tsekkaa mun instagram, jonka nimi on muuttunut taas @meri_pauliina, sinne päivittelen kans ajankohtaisia kuvia tän hetkisistä menoista!

Meri-Pauliina

Olohuone uusiks

Vihdoin.

 

No niin, pikku hiljaa kämppää kondikseen. Nyt on käynnissä projekti olohuone. Sattuman kaupalta saatiin olohuoneeseen uusi ihana vanha hyllysysteemi, joka ratkaisee monet mun ongelmat. Hylly on 50-60 lukua, mustat metalliset päädyt ja oletettavasti koivuviiluiset (korjaa jos olen väärässä) hyllyt. Kunnostusta koko hylly kaipaisi ja spraymaalinkin ostin päätyjä varte, mutta ei vaan nyt jaksa. Vapaapäivät on tällä hetkellä tosi vähissä, joten haluan tehdä muutakin kuin olla kotona ja kunnostella tavaroita. Kattellaan niitä keväällä sit taas kun koulussa on tilaa ja mahkuja enemmän!

Kuten kuvista tuleekin ilmi about hyllyn koko ja levyjen kunto, niin ehkä ymmärrätte paremmin miksi mulla ei ole nyt aikaa kunnostaa hyllyä. Lattialle olen siis mallaillut hyllylevyjä ja miettinyt että miten hyllyt laittaa ja minkä levyinen koko systeemistä tulee. Seinää vasten nojaa päädyt, eli korkeuttakin on! Toivon todellakin että tästä tulee ihana, meinaan voin sanoa että ton kasaaminen ja seinään reikien poraaminen, ei varmasti tuu olee lempparihommaa!

Tykkään meidän vanhasta tv-tasosta, mutta onneksi se menee ystävälle niin voin mennä heille sitten itkemään kaipuutta tv-tasoa kohtaan

Hylly, se on ihana. Oon String-hylly systeemiä haaveillut jo kauan, mutta ensinnäkin sen hankkiminen seinän kokoiseksi hyllyksi, on mun kukkarolle vielä liian hintava. Enkä hyllyssä jaksaisi odottaa sitä että pikkuhiljaa ostan osia vaan mielellään olisi sitten valmis kokonaisuus seinällä, eikä puolikas. Ja toiseksi, näitä Facebook –ryhmiä kun seurailen, niin musta tuntuu että hirveen monella on nykyään Stringiä, niin meikäläiselle tulee automaattinen kapina enkä halua olla kuin muut. Ei sen puoleen, että kyllä näitä vanhoja 50-60 -lukulaisia hyllyjäkin näkee kaikkialla ja kaikilla, mutta nähtävästi osaan blokkaa ne mielestäni paremmin pois. Tässä nyt sitten vaan odotellaan sitä vapaapäivää jotta päästäisiin kasaaman hylly! Pientä fiksiä teen hyllylevyille, kuten liimailen irronnutta viilua yms, mutta sen enempään en nyt lähde hyllyä tällä hetkellä kunnostamaan.

Lundia menee varastoon säilytykseen, kirjat siitä siirtyy uuteen hyllyyn. Sohva lähti kanssa ja uusi on tänään tulossa paikalle! Siitä mä kerron sitten enemmän kun koko olohuone on suurin pirtein valmis! Mutta se sohva on ihana! Sekin myös siis!

Odotan innolla et meidän uus sohva saapuu tänään kotiin! Mielenkiinnolla venaan että sopiiko se tänne vai ei, väri ei ole mikään aivan tavallinen!

Kun saan tän kaiken joskus valmiiksi niin kerron taas lisää! Nyt nautitaan alkavasta syksystä, koska se on ihana parasta!

MERI&PAULIINA

Taulu paperi vaneri

Taidetta seinille(kö)

Puhutaan hetki tauluista ja taiteesta. Oletko miettinyt että jotain kivaa ois saatava seinälle. Esittääkö se jotain vai onko se vain väriläiskä valkoisella seinällä? Maalatut taulut saattaa maksaa ihan älyttömän paljon, jopa itsetehdyt. Olen seurannut sosiaalisessa mediassa paljonkin sitä kun ihmiset myyvät tekemiään taulujaan ja saavat niistä hyvät rahat. Itsekin olen ostanut yhden grafiikkavedoksen eräältä taiteenopiskelijalta. Hänen asenteensa töidensä hinnoitteluun oli mielestäni myös toiselle opiskelijabudjetilla elävälle hyvä. Kiva pieni grafiikkatyö ja maksoin siitä vain 25€ joka sisälsi myös postit.

Susanna Karvosen tekemä grafiikkavedos

 

Voisinko mäkin jakaa mun harrastusta muille

Tämä sai minut myös innostumaan siitä, että miksen maalaisi myös itse tauluja? Pidän maalaamisesta ja varsinkin jos teen jotain abstraktia niin eihän siinä voi pahasti pieleen mennä?  Yksi syy miksi en ole tähän lähtenyt selviää nyt.

 Hinta. On se ihmisen vaikea pyytää rahaa, sama se on sitten mitä tekee. Mutta jos tekee jotain mistä tykkää ja se ei vie sinua loppuun ja vararikkoon, niin onko sillä pakko rikastua? Toki miinuksellehan kukaan ei halua, mutta mitä jos haluaisi asiakaskunnakseen sellaiset ihmiset että sillä alle 500€/kk opiskelijallakin olisi varaa ostaa sinun tekemä työ? Suhteellistahan tämä on että mikä on kenellekin kallista, joillekin 50€ maksava maalaus voi olla halpa, toiselle se saattaa olla viikon tai kuukauden ruokaraha. Mistä sitten löytää tämän keskitien mikä sopii kaikille?

Mistä hinta tulee? Materiaaleista ja työtunneista. Olisi ihan älyttömän hienoa saada iso taideteos, puusepällä teetetty pöytä, maalarin maalaama seinä tai vaikka verhoilijan verhoama sohva ihan muutamalla kympillä! Mutta miksi homma ei toimi niin? Koska materiaalit.
Yksi iso asia mikä hinnoittelee tavaran, tuotteen ja työn on materiaali. Jos puuseppä tai maalari ottaisi 2 euroa tunnilta, saattaisi tv-tasolle tai seinälle tulla silti hintaa pari kymmentä tai jopa satoja euroja. Koska materiaali. Mistä materiaalista tilaustuote tehdään ja kuinka paljon sitä kuluu, määrittää aika pitkälti tuotteen hinnan.

Amatööri vs ammattilainen

Itse voin antaa esimerkkinä itseni; näin alkutuimaan kun olen asiakastöitä tehnyt, en ole hirveästi pyytänyt tehdyistä työtunneista hintaa. Enemmänkin jäänyt miinuksen puolelle.
Olen itse vasta aloittamassa tätä tietynlaista yrittäjäelämää, ja jostain se on siis aloitettava. Olen vielä amatööri joka hakee kokemuksia, jotta muutaman vuoden päästä olen fiksumpi ja osaan tehdä asiat toisella tavalla. Amatöörinä en voi vielä pyytää ammattilaisen tuntihintaa, koska se ei olisi reilua mielestäni asiakasta kohtaan. Sitten kun olen saanut opintoni loppuun ja omaan ammattinimikkeen niin voin mielestäni ottaa kunnolla ammattilaisen tuntihinnan, koska tavoitteena on myös tulevaisuudessa tehdä siitä työni ja tienata elantoni.

Miten hinnoittelen omat työt? Suurimaksi osaksi materiaalikulutuksen mukaan. Esimerkkinä taulu; minkä kokoinen taulu, määrittää suurimaksi osaksi hinnalle pohjan. Valmiit canvastaulupohjat saattavat olla viidestä eurosta 80 euroon. Jos asiakas haluaa 100x150cm taulun ja pyydän siitä alle 150e, niin hinta pohjautuu canvastaulun hintaan. Isojen maalaamattomien taulujen hinta saattaa olla itsestään jo 50-80 euroa. Plussataan siihen siis materiaalit niin hintaa taululle saattaisi tulla 70-100e. Tämä on siis hinta pelkästään ilman työtunteja, pelkät materiaalit.
Mitä siihen työtunteihin kuuluu? Itse lasken vain sen mitä maalaamiseen on kulunut aikaa. En ota huomioon sen kun haen taulut ja maalit kaupasta, eli matkat ja aika mitä siihen kuluu. Mutta esimerkiksi yhden taulun maalaamiseen saattaa kulua useampi päivä ja päivän aikana saatan maalata 2 -10 tuntia. Arvioin että taululle hinnaksi saattaisi tulla työtuntien kanssa noin 90- 130e ja se on todella vähän jos miettii että saatan maalata taulua esimerkiksi keskimäärin 16h.

Tein ystävälleni Susannalle kolmiosaisen taulun heidän eteiseen.

Vielä en ole osannut hahmottaa itselleni tiettyä tuntihintaa ja siksi olenkin mennyt hieman mututuntuman kautta. Haluan pitää hinnan neutraalina mutta kuitenkin sillä tavoin että jäisin itse edes sen 10 euroa plussalle. Tämä tulee muuttumaan viimeistään siinä vaiheessa kun sana opintoni loppuun ja virallisen ammattinimikkeen, mutta ensiksi haluan saada hieman niitä kokemuksia, että voin kokemusten turvin sitten nostaa tuntihintaani ja joskus jopa elättää itseni sillä.

Myöhemmin saatte nähdä lisää toisenlaisia asiakastöitä sekä maalauksia! Mikäli sinua kiinnostaisi saada oma maalaus seinälle, niin ota rohkeasti yhteyttä! Facebookista löydät minut nimellä Meri Pauliina sekä instagramista @merijapauliina (huom. tähän nimeen on tullut muutos, ennen @pauliinameri)

 

MERI&PAULIINA

Mitä mulle kuuluu

keskiviikko.

 Vapaapäivä ja mielessä pyörii vaikka mitä projekteja mitä pitäisi tehdä! Oon kauan aikaan jo haaveillut yhden projektin aloittamista ja tänään sen aloitin kun heräsin. Nappasin aamukahvit naamaan ja musiikin taustalle; vaatekaappi. Vedin kaikki ulos sieltä! Kaikki! Ja voi hyvänen aika tätä pölyn ja irtonaisten sukkien määrää. Noh mutta se projekti on nyt aloitettu ja hyvä niin, koska mikä on parempaa kuin viettää päivä sisällä kun ulkona paistaa aurinko ja on 21 astetta lämmintä.

 Ja syy miksi kerron teille mun pölyisistä sukista, on se että sain vihdoin aikaiseksi aloittettua myös tätä mun toista projektia, eli blogin pitämistä.
Tässä on vuoden sisällä ollut muutamia työkeikkoja joista oon miettinyt et oispa kiva kirjottaa näistä juttua ylös. Niinpä tässä nyt sitä ollaan ja vielä sellaisen alkukankeuden kautta yritän saada tästä omanlaista blogia. Päivittelen tänne tulevaisuuden työkeikkoja ja asoita mitä teen, sekä myös mitä oon tehnyt.

 

 

koti.

Mitä mulle kuuluu? Keväästä asti olen pitänyt välivuotta opiskelusta ja sen seurauksena muutettiin talvella takaisin Turkuun. Muuton myötä tämä innostus sisutamiseen on saanut taas alkunsa. On ihanaa kun on kerrankin iso kämppä, ei nyt ehkä ihan se unelmakämppä, mutta meille tällähetkellä oikein sopiva ja sopivalla paikalla. Mulla on sellainen fiilis että meidän kodin sisustus on koko aika kesken. On paljon asioita ja ideoita joita haluaisin vielä tehdä, mutta ne myös muuttuu paljon matkan varrella ja siksi musta tuntuu että en ikinä pääse siihen ”tyytyväisyyden pisteeseen”. Hyvä esimerkki on siitä että eilen sain päähänpiston että haluan maalata olohuoneen seinän, vaikka toi harmaa tossa on ihan ok. Vaihtelua!

   

Ja voi olohuone… Uusi sohva, hyllyt sienälle, sohvapöytä kesken vielä, liikaa/liian vähän kasveja, seinävalaisin, ehkä uusi kattovalaisin, seinäryijy, käsitöitä, uusi matto, ylimääiset kaapit pois… mitä kaikkea. Kuvista ette nää kuin ne kivat pienet osat olohuonetta, mutta voin sanoa että kokonaisuus on kaaos jonka haluaisin saada haltuun. Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Hankintoja on hyvä tehdä harkiten! Ensiksi eroon vain kaikesta ylimääräisestä, niin sitten on hyvä jatkaa uusien tavaroiden hankkimista!

   

Meilläpäs on pieni iso keittiö. Oon 6 kertaa muuttanut ja mulla on kerran aikaisemmin ollut sellainen keittiö jonne mahtuu pöytä. Eli voin sanoa että on luksusta kun keittiöön mahtuu pöytä ja tiskikone! Täältäkin muuttaisin vielä vaikka ja mitä, mutta tällä hetkellä keittiö näyttää tältä ja on ihan näppärä! Uuden pöydän ja lampun haluan, vaikka ne on juuri tänne vasta ostettu.

Tarkoituksenani ei ole pitää pelkästään sisustusblogia, vaan enemmänkin kertoa teille mun projekteista; mitä teen ja millaisia teen! Kevät on ollut yhtä hulinaa ja uskon että opiskelun ja harrastusten myötä työkeikkoja sekä projekteja tulee olemaan lisää ja paljon! Ja hei! Mitä seuraavaan kirjoitukseen tulee, niin oo kuulolla; asia koskee tauluja sekä asiakastöitä!

 

 

MERI&PAULIINA

ps. seuraa mua myös instassa @pauliinameri nimimerkillä!